Uskonto ilmiönä

Ihminen on aina ollut "homo religiosus" (uskonnollinen ihminen), jota ovat kiinnostaneet uskontojen käsittelemät perimmäiset kysymykset, kuten elämän tarkoitus ja kuoleman jälkeinen elämä. Uskonto on ihmiselle ominaista käyttäytymistä, eläimillä ei ole havaittu vastaavaa.

On vaikeaa määritellä yksiselitteisesti, mitä uskonto on. Kun on tehty uskonnon määritelmiä, on huomattu, että kaikki uskonnot eivät sovi kyseisiin määritelmiin. Niinpä uskontoja luonnehdittaessa on usein keskitytty kaikille uskonnoille yhteisiin piirteisiin: yliluonnolliseen, pyhään ja ns. perimmäisiin kysymyksiin.

Uskonnoissa käsitellään usein yliluonnollista ulottuvuutta eli transsendenssia. Yliluonnollisella tarkoitetaan jotain sellaista, joka menee tunnetun maailman ja tutkitun luonnon yli, johon tulee suhtautua erityisellä tavalla ja joka myös vaikuttaa ihmisen elämään. Yliluonnollinen taho tai voima selitetään uskonnoissa usein käsitteellä jumala, jumalat tai jumaluus. Buddhalaisuuden käsite karma (=syyn ja seurauksen laki) on hyvä esimerkki yliluonnollisesta voimasta. Yliluonnollista ulottuvuutta ei voi täysin tavoittaa järjen keinoin vaan ainoastaan uskon tai kokemuksen kautta.

Kaikissa uskonnoissa erotetaan pyhä ja maallinen toisistaan. Pyhä on maallisen yläpuolella oleva usein ehdottomasti syvää kunnioitusta ja hartautta herättävä asia. Pyhiä voivat olla jumalan nimi, tietty uskonnolle tärkeä paikka ja uskonnon perustana oleva tekstikokoelma (esim. Raamattu, Koraani…). Pyhiin asioihin suhtaudutaan eri tavoin kuin maallisiin ilmiöihin. Esimerkiksi miehet ottavat hatun pois päästä kirkossa kunnioittaakseen pyhää paikkaa.

Suomen laki kieltää uskonrauhan häiritsemisen. Lain tarkoitus on suojella uskontojen pyhinä pitämiä asioita. Laki on tärkeä siksi, koska uskonnolliset asiat ovat usein hyvin arkoja. Pyhinä pidettyjen asioiden pilkkaaminen koetaan hyvin loukkaavana. Esimerkiksi uskovalle ihmiselle pyhän kirjan huono kohtelu tuntuu yhtä pahalta kuin isänmaalliselle ihmiselle oman maan lipun häpäiseminen.

Pyhän kohtaamiseen liittyy usein käyttäytymissääntöjä ja muita normeja. Uskonnon rituaaleja ja palvontamenoja suorittavien ihmisten, kuten pappien, velvollisuutena on pitää huolta pyhän arvostamisesta ja asemasta yhteisössä.

Uskonnot vastaavat ihmistä kiinnostaviin perimmäisiin kysymyksiin, jotka ovat maailmankatsomuksen rakennusaineita. Miksi ympärillämme oleva todellisuus on juuri sellainen kuin se on? Miksi todellisuus on olemassa? Mikä on ihmisen tehtävä maailmassa? Miten tulisi elää? Mitä tapahtuu kuoleman jälkeen? Näitä ikuisia kysymyksiä ihmiset pohtivat myös ilman uskontojen näkökulmaa. Silti suurin osa vastauksista perimmäisiin kysymyksiin tulee edelleen jostain uskonnosta. Näissä vastauksissa korostuu ihmisen ja yliluonnollisen (jumalan) välinen vuorovaikutus.

Uskonnon ulottuvuudet kuvaavat uskonnon harjoittajan eri tapoja harjoittaa uskontoaan ja olla osallinen omasta uskonnostaan.

Tiedollisen ulottuvuuden kautta uskonnot antavat tietoa esimerkiksi siitä, miten ihminen pelastuu ja mikä on elämän tarkoitus. Samoin uskonnot antavat vastauksia perimmäisiin kysymyksiin (miten maailma on syntynyt, mitä on kuoleman jälkeen...). Tieto on kirjauskonnoissa koottu uskonnon oppiin ja uskontunnustuksiin. Luonnonuskonnoissa uskonnon tiedollinen ulottuvuus välittyy perinteiden avulla.

Uskontojen tunneulottuvuuteen kuuluvat uskonnonharjoittamiseen liittyvät tunne-elämykset. Toiminnallinen ulottuvuus sisältää uskonnolliseen käyttäytymiseen kuuluvia rituaaleja, kuten rukoilua, mietiskelyä tai juhlaperinteitä. Uskonnon harjoittaminen tapahtuu usein muiden ihmisten seurassa, joten uskonnoilla on aina yhteisöllinen eli sosiaalinen ulottuvuus.

Uskonnoilla on myös kulttuurinen ulottuvuus. Se ilmenee esimerkiksi saman uskonnon pariin kuuluvien ihmisten pukeutumisessa, kielen käytössä ja perinteissä. Uskonto ja kulttuuri ovat voimakkaasti vuorovaikutuksessa keskenään. Uskonto vaikuttaa kulttuuriin ja kulttuuri uskontoon. Esimerkiksi suomalainen ja afrikkalainen muoto kristinuskosta ovat melko erilaisia.

Eri uskonnoissa eri ulottuvuudet korostuvat eri tavoin. Esimerkiksi suomalaisessa kristillisyydessä painottuu usein tiedollisuus, pohdinta ja henkilökohtaisuus (esim. rukous). Islamissa taas korostuu sosiaalinen ulottuvuus (moskeijassa käynti, pyhiinvaellus...). Tiibetin lamalaisuudessa korostuu fyysinen toiminnallisuus (rukousmyllyn pyöritys, heittäytymiset...). Juutalaisuudessa kulttuurinen ulottuvuus on niin vahva, että ihminen voi olla ateisti (= jumalankieltäjä), mutta kuitenkin kutsua itseään juutalaiseksi. Myös yksilöiden välillä on eroja siinä, miten osatekijät toteutuvat ja korostuvat heidän katsomuksissaan.